Sarjakuvin I - Paras paikka

The great seat osoittautui neljänneksi viimeisimmän permantorivin laitimmaiseksi. Parvi esti näkyvyyden lavan ylemmälle puolikkaalle.
Lisäksi vieressäni istui kaksikymmentä tulevaisuuden toivoa Saint Mary's Elementary Schoolista. Kaikki kaksikymmentä katsoivat, että paikallani ei istunut ihmistä vaan pyöröovi, sen verran reipasta oli trafiikki sekä oikeaan että vasempaan.
Ja yksi pennuista vielä tuijotti koko ajan.

Kerran kesäaikaan

Kesä.
Keskipäivä Lontoon liepeillä Kewin kasvitieteellisessä puutarhassa. Penkki varjossa suuren puun alla. Lintujen laulua ja auringonpaistetta, kaukana kavala maailma ja arjen murheet.
Laiskaa keskustelua minun ja äitini välillä:

"Mietipä, Siiri, täällä sitä ollaan Kewissä. Aika ihanaa, eikö?"
"Joo..."
"Niin on. Jos asuttaisiin Lontoossa, tultaisiin tänne viikonloppuretkille..."
"Niin tultais, olisi kyllä aika ihanaa..."
"Ja täällähän voisi nähdä vaikka ketä julkkiksiaki..."
"Niin varmaan joo..."
"No joo joo! Katso vaikka tuota olkihattuista miestä tuolla vastapäätä. Sehän voi olla vaikka Johnny Depp!"
"Ei täältä asti oikein erota, mutta ei se kai ole edes tuon näk-"
"Voisi se olla!"

Katson olkihattua. Tyylikkäänrento ruutupaita, vaaleat housut. Kirja kädessä ja kasvot varjossa hatun lierin alla.

"No okei. Kai se voisi olla. Minä kyllä luulin, että se asuu-"
"Ihan sama! Katso nyt, tuossa on sen lapset! Nuo kaksi, ja se lukee niille tuota kirjaa."
"Joo, aika perheidylli niillä!"

Hetken hiljaisuus. Aurinko paistaa, tuuli kahisuttaa puiden lehtiä.

"Hei, Siiri, katso: tuolta tulee Johnny Deppin vaimo."
"Ai tuo tuolla? Joo, kyllä se niiden luokse menee..."
"Se tuo niille eväitä."
"Joo... Nyt ne alkaa syödä hampurilaisia..."
"Uh, ei enää hampurilaisia minulle... Ne meidän syömät purilaiset oli ihan liian isoja..."

Taas hetken hiljaisuus. Lintujen laulua, ruohoa varpaissa. Sanalla sanoen ihanaa.
Muutaman minuutin kuluttua lasken katseeni puunlatvoista takaisin Johnny Deppiin ja hänen perheeseensä.

"Äiskä... Katso... Johnny Depp kaivaa nenäänsä..."

Naurumme sekoittuu kesän rauhalliseen huminaan.

Minusta voi tulla vielä mitä vain

Viimeiset puolitoista päivää olen istunut kotona ja niistänyt. Ei hätää, rakkaat lukijani, kuitenkaan! Koulun terkkarikin on sitä mieltä, että tämä ei ole sikaflunssaa!
Ensi töikseen syksyn kunniaksi immuunijärjestelmäni siis petti minut jo tavallisen flunssan kohdalla. Veikkaankin, että kouluun palattuani kaadun parin viikon päästä uudelleen petiin sen kuuluisan nuhan runtelemana...
Sanotaan, että sairaana pitäisi keskittyä lepoon. Ikävä kyllä taidan olla huono potilas. Lepäilyn (jos asetun makuuasentoon nenäni menee muuten niin tukkoon, ettei happi kulje) lomassa/ohella/tilalla olen nimittäin harrastanut paitsi tietokonepelejä niin tutkimuksia. Koska en flunssaltani ole päässyt kouluun ja sitä myöten opontunneille, päätin tänään ottaa itseäni niskasta kiinni ja ohjata opintojani omatoimisesti.
Tein nettiammatinvalintatestejä.

Valitsin kaksi googlehaussa hyvin sijoittunutta sivustoa, tämän ja tämän, ja pistin naksutellen rastia ruutuun.

Ensinmainitulta sivustolta minulle selvisi monenlaista tärkeää omasta persoonastani. Minulle parhaiten sopivien ammattien ykkösenä kiikkui nimittäin "mannekiini."
Mannekiini, pohdin. Mikä mannekiini? Kuulostaa jokseensakin vanhanaikaiselta. Vaan äkkiäkös siitä selvän ottaa! Googlen kuvahaun ystävällisellä avustuksella näin omin silmin, mitä ammatinvalintatesti minun tulevaisuuteni varalle suositteli.
Se suositteli käsieni, jalkojeni ja pääni leikkaamista irti, kaiken jäljellejääneen päällystämistä kankaalla ja tuotoksen ripustamista rautatangon varaan. Sen jälkeen ylleni voitaisiin ripustaa erilaisia vaatteita. Olisin korvaamaton apu muotisuunnittelijoille, ammattilaisompelijoille ja käsityönharrastajille.
Ikävä kyllä edellä mainittujen toimenpiteiden seurauksena olisin luultavasti myös melko kuollut. Kaiken muun hyvän lisäksi tämä ammattisuositus antaa vieläpä melko masentavan kuvan henkisistä kyvyistäni. Pää pois vaan...

Äh, pohdiskelin tähän. Ei ole kovin lupaavaa tämä, ei ollenkaan. Mutta olihan listan yläosassa muutakin hauskaa. Suhdetoimintahenkilö, esimerkiksi. Kuulostaa sangen mielenkiintoiselta, mutta Googlekaan ei ikävä kyllä osaa todistaa sellaisen toimen olemassaoloa. Musiikin opettaja sen sijaan vaikuttaa selkeältä toimenkuvalta. Ammattiinpääsyä varmaan avittaa se, että en osaa soittaa mitään kapistusta, laulukokeesta sain P niin kuin Peikko, en ymmärrä yhtäkään nuottia ja musiikin tunnit saavat kylmän hien valumaan pitkin selkääni... Valokuvamalli on myös listalla. Ehkä minun pitää aloittaa harjoitukset: voisin vaikka räpsiä itsestäni kuvia kameran itselaukaisimella salama päällä ja yrittää siinä touhussa saada silmäni pysymään auki, se kun tuntuu aina olevan ihan mahdotonta...

Onko tässä nyt mitään tolkkua? Tähän on saatava jokin selkeä vastaus!
Suoritin yhteensä kolme testiä, jälkimmäiseltä sivulta löytyi nimittäin kaksi. Ja nyt on vertailun aika: jos jokin ammatti esiintyy jokaisella kolmesta listasta, sen täytyy olla enne: siihen ammattiin minä vielä päädyn. Jännityksellä teen tilastoa... Ja kyllä! Yksi ammatti osuu yli muiden, yksi ammatti koristaa jokaista testitulosta! Ammatinvalintatestit ovat raottaneet minulle tulevaisuuden peittävää verhoa! Ne kertovat että...

Minusta tulee isona kriitikko.

Äitini lomailee tällä hetkellä yli tuhannen kilometrin päässä minusta. Olen kuitenkin melko varma, että telepatiaa on olemassa. Kuulen nimittäin juuri nyt hänen äänensä. Ja näin hän sanoo (äänensävyä on mahdoton toistaa kirjoitetussa tekstissä...):
"Hah! Olisit kuule vain kysynyt minulta, niin ei olisi mitään testejä tarvinnut tehdä! Minä olen tiennyt tuon jo vuosia! Olet pienestä pitäen kritisoinut! Koko ajan ja kaikkea mahdollista! Eikä se valitus ole tauonnut hetkeksikään!"

Loman lopussa olet loman verran vanhempi

Koulussa on yksi vänkä juttu.

Kun sinne palaa kesäloman jälkeen ja löytää itsensä samasta ruokalan pöydästä lusikoimasta samaa lihasoppaa ja tuijottelemasta samoja ruokalan seiniä kuin ennen lomaa, tuntuu heti, että on ollut poissa korkeintaan viikonlopun.
Happi loppuu, ahdistaa. Tekee mieli kirkua.

Kouluvuoden ihkaensimmäisen välitunnin alussa alkoi muuten sataa vettä.

Sweeney Todd -ilmiö

Tämä on tapahtunut jo kerran.

Kun Sweeney Toddista alettiin uutisoida ensimmäisiä kertoja, se ei minua paljoa hetkauttanut. Okei, se on Burtonin leffa, mutta siinä kuitenkin syödään ihmisiä... Ällöä.
Mielenkiinto oli vetelää vielä siinä vaiheessa, kun ensimmäiset kuvat julkaistiin. Okei, se on Johnny Depp, mutta osaakohan se edes laulaa... Huolettavaa.
Ensimmäinen trailerikaan ei aiheuttanut mitään sen suurempaa ihmetystä. Okei, se näyttää aika vaikuttavalta ja lupaavan synkältä, ja Depp taitaa hoitaa laulupuolen kunnialla, mutta tuo kertojaääni on kuin Dressman-mainoksesta ja laulu on oikeastaan aika tylsä... Äh.
Ja sitten naksahti. En osaa sanoa, mikä siihen vaikutti, mutta yhtäkkiä löysin itseni katsomasta traileria kuudettatoista kertaa putkeen ja laskemasta viikkoja ensi-iltaan. Olisin voinut ampua koko Suomen elokuvatarkastamon singolla asteroidivyöhykkeelle siinä vaiheessa kun ikäraja ilmoitettiin kookahdeksaksitoista. Tarpeetonta kai sanoakaan, että Sweeney Todd kuuluu nykyisin lempielokuviini?

Tällä kertaa osaan osoittaa käännökselle täsmällisen päivän.
Kuvia olin toki nähnyt aikaisemminkin. Ihan kivoja, aika erikoisia, hienojakin, mutta jotenkin ei innosta. Trailerinkin olin katsonut, kerran, eikä se aiheuttanut mitään erikoisempia tuntoja. Okei, se on Burtonin leffa, mutta saakohan tuosta aiheesta nyt kukaan enää mitään irti?
Tänään pyöräilin kirjastoon palauttamaan muutaman sarjakuvan (ilmainen vinkki kaikille, joiden elämässä ei tunnu olevan tarpeeksi pahaa silmää: kahmi mukaasi vain akuankkaa ja beevirtasta ja etsi sitten se lainausjono, jossa on eniten paksuja kauno- tai tietokirjallisia tekstiteoksia kantavia, jo valmiiksi kärttyisen näköisiä eläkeläisiä). Sinne asti vaivauduttuani päätin ottaa viimeisestä kesälomapäivästä edes jotain irti. Asetuin siis lukemaan Episodi-elokuvalehteä.

Kääntelin muutaman sivun eteenpäin ja hyvä etten rysähtänyt oranssista nojatuolista suoraan lattialle. Olin nimittäin juuri päässyt kolmen sivun Liisa ihmemaassa -ekstraan. Lopulta tajuntaani upposi, että Burtonilta tulee, hitto vie, uusi elokuva! Tuijotin netissä jo kuukausia kiertäneitä kuvia lehden sivulla niin kuin en niitä olisi koskaan ennen nähnyt. Ovatko ne aina olleet näin hienoja?
Toivottavasti kukaan ei katsonut suuntaani siinä vaiheessa, koska olen melko varma siitä, että hiljaa paikallani tärisemisen lisäksi myös hihitin itsekseni ja mahdollisesti kuolasin lehdelle. Naputtelin ensi-iltapäivän ylös kännykkäni kalenteriin kädet tutisten.
Sitten vedin syvään henkeä ja käänsin sivua.

Älkää hyvät ihmiset nyt erehtykö: en nimittäin trailerin ynnä muun näkemäni perusteella ole vieläkään menossa valalle siitä, että ehdottoman mahtava elokuva sieltä on selvästi tulossa.
Kyse on vain siitä, että nyt olen lopulta päässyt siihen pisteeseen, jossa lasketaan kuukausia ja kytätään leffateatterien nettisivuja ensi-illan lipunmyynnin alkamista vartoen.
Sehän on kuitenkin Burtonin leffa!

Asiaan liittyvä kertomus: Burtonismi(n alku).
Asiaan liittyvä linkki: traileri.
(Mikä meni pieleen, Disney, kun olette kieltäneet trailerin suoran linkittämisen YouTubesta? Eikö trailerin idea olekaan, että mahdollisimman moni ihminen näkisi sen? Ilmaista mainosta tarjolla, mutta kieltäydytte. Ei voi ymmärtää!)

Tarkistus

Kesällä on tehtävä monia asioita, ainakin jos naistenlehtiä on uskominen. On käytävä taidenäyttelyssä ja alennusmyynneissä, on mökkeiltävä ja syötävä mansikoita. Kesäteatteria täytyy ainakin mennä katsomaan, ja ilman saunaa ei kesä ole mistään kotoisin. Eikä mökkijuhannus vs. kaupunkijuhannus -mittelöä saa unohtaa!

Katsotaan siis, kuinka minä olen selvinnyt kesän 2009 pakollisista tapahtumista.

Juhannus: Juhannuksena ripelsi vettä ja lämpötila huitoi kahdentoista asteen paikkeilla. Vaihtoehdoissa löytyi: olisin voinut lähteä mökille ja istua siellä ainoassa huoneessa ainoalla nojatuolilla kirjaa lukien mökin lämpiämistä odotellessa. Toisaalta saatoin myös jäädä kotiin sisävessan, riittävän lämmön, tietokoneen ja television vaikutuspiiriin. Arvatkaahan kahdesti.
Mökki, sauna & talviturkki: Käyty, käyty (hyttyset purivat niin, että rupia on vieläkin, ja käynnistä on sentään jo pari viikkoa...) & heitetty, mutta sattuneesta juhannussyystä vasta heinäkuun puolella. Haukkukaa vaan mämmäriksi...
Kirjan lukeminen laiturilla: Juujuu, hallussa on. Ikävä kyllä aurinko paistoi niin, etten nähnyt tekstiäkään. Luikin takaisin sisätiloihin aika pikaisesti, kun ihokin alkoi tuntua siltä, että kohta palaa.
Matkailu + taidenäyttely: Olimme äitini kanssa Lontoossa. Eräänä päivänä äitikulta päätti, että tuolle vetelykselle on näytettävä oikeaa taidetta eikä aina vain sitä musikaalinräimettä. Hän sanoi, että tänään menemme käymään kuuluisassa Tate-taidemuseossa. Oli lauantai, ja iltasella pääsisin katsomaan Leijonakuningas-musikaalia. Mikäpä siis pienessä taiteessa ennen sitä olisi vikana?
Tateen pääsi Victoria-metrolinjalla. Yritimme siis sille lähimmältä asemalta, mutta ikäväksemme Victorian laituri oli suljettu korjaustöiden takia. Ajoimme siis toisella linjalla muutaman pysäkin taaksepäin ja yritimme uudestaan. Taas kiinni. Tällä kertaa huomasimme kuitenkin fläppitaulun suljetun laiturin vieressä: koko linja on kiinni, ja korjaustyöt kestäisivät koko viikonlopun.
Bussilla pääsisi, ehdotin. Mutta mutta... Aikaa oli kulunut jo sompaillessa asemien välillä, ja vielä pitäisi syödäkin ennen Leijonakuningasta. Ja bussin etsimisessä menisi ties miten pitkään...
Jupisten äiskä hautasi suunnitelmansa taiteen ihmemaasta. Menimme pizzalle sen sijaan. Mutta onneksi perheellä on aina lohduttavia sanoja tällaisina hetkinä! Isä lähetti meille tekstarin:
"Taide on yliarvostettua! Pizza on hyvä valinta!"
Äiskän jupina kuului pizzeriasta kadulle asti.
Kesäteatteri: Olen käynyt teatterissa tänä kesänä. Jotkut kesäteatteripuristit eivät toisaalta varmaan laske Lontoon Les Misérablesia samaan kastiin suomalaisen kesäteatterin kanssa... Joka on muuten minulle vielä täysin kokematon ilmiö, vaikka sitä erinäiset värikkäät kertomukset valottavatkin. Ehkä ensi kesänä?
Lavatanssit: Olen nähnyt ihmisiä lavalla tanssimassa. Ai ettei riitä? Riittääkö edes, jos sanon, että tunnen tanssiessa oloni yhtä mukavaksi kuin iguaani kuivausrummussa? Ai eikö kelpaa? No en kyllä lupaa mennä ensi kesänäkään!
Alennusmyynnit: Vaatteiden ym. osto on minulle toinen iguaani kuivausrummussa -kokemus. Vaatteiden osalta pyrin siis välttämään näitä. Lontoossa sain kyllä rahaa palamaan, mutta pelkäänpä, ettei yksikään ostamani tuote ollut oikeastaan alennuksessa...
Mansikat & jäätelö + kesäkeitto: Muutamia kumpaakin sorttia. Olen muuten kehittynyt! Edelliskesänä katkaisin varmaan kolme jäätelötötteröä keskeltä kahtia. Sinne menivät ne pallot. Vaan tänä kesänä jäätelöpalloni ovat päätyneet suuhun, eivät maahan. Voi että, tätä henkisen kasvun määrää!
Äidin kesäkeittoakin olen maistanut (hyvää oli)!