Kieltenopintoja

Ruotsintunnille on yleensä jokseensakin mukava mennä. Kaikki sanat eivät tietenkään muistu aina mieleen ja kielioppikin saattaa tiukassa paikassa hiukan pettää, mutta perusasiat tuntuvat olevan mukavasti hallussa.
Hej, jag heter Siiri, jag kommer från Finland och jag tycker om musikaler!

Toista on ranskantunnilla. Olen lukenut ranskaa kaksi vuotta pidempään kuin ruotsia, mutta kylmä hiki valuu kahta puolen selkärankaa jo neljäkymmentä minuuttia ennen koitoksen alkua. Kun puhumisen aika väistämättä lopulta koittaa, suusta pursuu mitä sattuu ja olo on kuin Anna-kirjan sankarittarella: "se saattoi yhtä hyvin olla ihaninta klassillista kreikkaa kuin kauheinta siansaksaa" - paitsi että olen aina täysin vakuuttunut siitä, että ihaninta klassillista ranskaa se ei todellakaan ollut.
Bonjour, je m'appelle Siiri, je... öö... äh... Je suis... finnoise... et j'aime comedies- comédies? Comédiés? Cômédiès? musicales...
Kahden viikonkin tauon jälkeen tuntuu, että kaikki aikaisemmin opittu on hävinnyt aivoistani täydellisesti. Itseään ei voi lohduttaa edes ruotsintuntien tapaan sillä, että ei tätä kukaan muukaan osaa: oma-aloitteisestihan minä niille ranskantunneille aikanaan ilmoittauduin, minun täytyy siis olla sekä taitava että tehokas!

Edes edellisenä iltana epätoivoisesti suoritettu ranskankielisten musikaalilevyjen kuuntelu ja aamuinen viime vuoden kieliopin hätäkertaus eivät vähentäneet lukuvuoden ensimmäisen ranskantunnin kauhua.