Mukavia salaisuuksia

Tämä ei ole salaisuus:
Olen huono pitämään iloisia salaisuuksia.
Synkkien tai neutraalien salaisuuksien salassa pitäminen ei tuota minulle kuudesosaakaan siitä vaivasta, jonka yhdenkin iloisen asian peittäminen salaperäisyyden verhon taakse minussa synnyttää.

Etenkin joulunaika on minulle rankka paikka.
Aloitan joululahjaostokseni mielelläni ajoissa, ettei minun tarvitsisi survoutua kauppaan viikkoa ennen joulua vihaisten ihmisten ja kalkkaavien kulkusten pyörteeseen.
Mutta kun paketit odottavat pöytälaatikossani jo kuukautta ennen aattoa uutuuttaan kiiltävinä ja korteilla varustettuina, on minun vaikeaa pysyä rauhallisena. Lahjojen antaminen on ihanaa, ja varsinkin näiden lahjojen - sopivathan ne saajoilleen täydellisesti! Haluan ilahduttaa vastaanottajia heti!

"Arvaa mitä minulla on", hölötän Ullalle hymyillen laveasti. Ulla katsoo minua kylmästi.
"No."
"Minulla on yksi tosi, tosi kiva juttu! Se on vähän litteä ja siitä tulee sellainen- Ei kun enhän minä voikaan kertoa!"
"Jaa."
"No siis se on vähän niinkuin joululahja... Mutta se on kyllä tosi mukava! Sinä kyllä tykkäät siitä takuulla!"
"Jaa."
"No joo joo! Mutta en voi sanoa enempää!"

Ullan lahjan lisäksi aion toki ilahduttaa muitakin. Muutama paketti on ikäväkseni vielä idea-asteella, mutta Tiian kääröstä puuttuu enää rusetti päältä. En ole nähnyt Tiiaa lahjan ostamisen jälkeen, mutta osaan jo kuvitella seuraavan tapaamisen.

Ovikello soi. Tempaisen oven auki.
"Moi."
"Arvaa mitä minulla on?" intoilen Tiialle.
"No mitä?" intoilee Tiia takaisin.
"Eääh, kun en minä voikaan kertoa... Se on tavallaan niin kuin salaisuus."
"Ai jaa? Onko se joululahja?"
"No joo, on se. Mutta voin antaa vinkkejä! Haluatko vinkkejä?"
"Joo, totta kai!"
"No, se on vähän litteä ja sitä voi käyttää-"
"Onko se sellainen-"
"Ei, ei todellakaan! En minä voi sanoa, se on salaisuus!"
"No höh."
"Toivottavasti jaksat odottaa! Sinä tykkäät siitä kyllä tosi, tosi paljon!"